Lauantaina 27.8. Pike's Peakilla

Koska olimme saapuneet hyvissä ajoin Colorado Springsiin ja koska Cherylkin oli työasioitaan hoitamassa, Steve ehdotti, että lähtisimme käymään naapurissa sijaitsevan Pike's Peakin huipulla.
Matkaa oli noin puolentoista tunnin verran suuntaansa ja ilma yli neljässä kilometrissä oli luonollisesti aika paljon viileämpää kuin alempana (kahdessa kilometrissä) Steven talolla.

Matkalla Pike's Peakille. Maisemat olivat muuttuneet aika paljon sitten saman päivän aamun, jolloin aloitimme Kansasista.

Noin puolessa välissä huipulle pysähdyttiin lisäämään varusteita. Ilma oli kylmenemässä noin parilla kymmenellä asteella eli sinne 10 C hujakoille.

Kiipeämässä Pike's Peakille. Loppupäivän kuvat (kuten tämäkin) ovatkin sitten lähes kaikki Mirjan kamerasta, koska omamme oli ammuttu jo akut tyhjiin aiemmin...

Huipulta olikin sitten sellaiset näkymät kuten reilusta neljästä kilometristä vain voi olla. Sen verran korkealla oltiin, että oma vointini kävi todella huonoksi. Ilman ohuus sai tällaisen matalan maan asukin pumpun hakkaamaan aika kovilla kierroksilla ja muutenkin olo oli kaikkea muuta kuin virkeä. Istuin tai nojasin johonkin aina tilaisuuden tarjoutuessa. Irja ja Steve eivät olleet millänsäkään korkean paikan leiristä.

Tässä urhea vuorenvalloittajaporukkamme. Vasemmalta Steve, Irja, minä itte, Mirja ja Kari. Sain kuvaa varten puristetuksi jonkunlaisen irvistyksen. Muilla porukastamme ei mitään vuoristotudin oireita esiintynytkään. Steve tiesi lohduttaa, että heti kun pääsemme matalammalle, oireet helpottavat.

Tässä vielä tietoisku Kalliovuorista.

Eli tämmöisiä kukkuloita siis...Etualalla näkyy rautatietä, jolla liikennöi sveitsiläisten tekemä ”jyrkkien paikkojen juna”. Junalla pääsee huipun juurelta ylös asti ja matka kestää sen saman reilun tunnin kuin muillakin kulkuneuvoilla.

Tässä noita junia yläasemallaan.

Paluumatkalla alaspäin noin puolessa välissä oli sitten pakollinen jarrujen lämpömittaus, joka koski kylläkin vain autoja. Tuo vanhempi herrasmies mittasi infrapunamittarilla jarrujen lämmöt ja aina kun oltiin punaisella, tuli komento parkkipaikalle puolen tunnin jäähdyttelyä varten. Monet kuskit kun eivät osaa automaattilaatikoistaan löytää ”low gear”-moodia vaan laskettelevat alamäkeen jarrulla vauhtiaan himmailleen. Edellämme ajanut tilafarkku saikin komennon jäähylle, jonka osasimme hyvin aavistaa jatkuvasta jarruvalojen palamisesta sekä myös nenään kantautuneesta palaneiden jarrupalojen katkusta.

Matkalla takaisin Steven talolle ajettiin ”Garden of Gods” -nimisen puiston läpi. Se muistutti heti Karia ja minua parin vuoden takaisesta Arizonan Moabista sekä sen kuuluisasta Monument Valleystä. Sinnehän Steven talossa edellisen yön viettäneet Larry & Amy, Buzz & Mary sekä Bill ja Cindy olivatkin suunnistaneet ehtiäkseen sitten Salt Lake Cityyn ennen meidän saapumistamme.

Ristimme puiston saman tien "Mini-Moabiksi" koskapa tässä sai vaimoväki nähdä pähkinänkuoressa samanlaisia ihmeellisiä kivipaaseja ynnä kalliomuodostelmia, joita on Monument Valleyssä silmankantamattomiin.

Kuten tällaisia...

Vaikka Steve ja Cheryl asuvatkin koko lailla urbaanissa lähiössä Colorado Springsin laitamilla, on heillä ympäristössään kuitenkin paljonkin villieläimiä. Kuvassa huonosti näkyviä kauriita kerkisimme nähdä jokaisella ajoreissullamme, mitä tuona lauantai-iltapäivänä ja sunnuntaiaamuna naapurustossa teimme. Kuukausi takaperin oli Steven ja Cherylin takapihalla puuma tappanut kauriin...

No joo, tuo "takapiha" on tässä tapauksessa hieman venyvä käsite, koskapa aidan takana avautuu suoraan Kalliovuoret.

Tässä vielä näkymä etupihan puolelta.
Lauantai-iltana Cherylin palattua kotiin saimme vielä maittavan illallisen, jonka päätteksi olikin sitten taas aika kellahtaa täyden vatsan viereen unten maille. Seuraavana päivänä pääsisivät vaimotkin sitten oikein ajohommiin...