Sunnuntai 4.9. Sunnyside WA - Seatac WA 280 km

Sunnuntaiaamuna nautimme taas tyypillisen motelliaamiaisen Sunnysiden Rodeway Innissä.
Tarjolla oli kahvia /teetä, vohveliautomaatilla itse paistettavia vohveleita vaahterasiirapin kera (ihan hyviä SILLOIN TÄLLÖIN nautittuna, mutta joka-aamuisina alkoivat tulla jo korvista), aamiaismuroja sekä paahtoleipää ynnä bageleita. Jogurttiakin taisi vielä olla.  Joissakin motelleissa oli kylmäkaapista tarjolla valmiiksi paistettuja munia ynnä jauhelihapihvejä mikrolla lämmitettäväksi ja kyllä noista eväistä yleensä sai aikaan paketin, jolla ajo sujui muutaman tunnin ihan kevyesti.

Nyt oltiin jo taas sen verran pohjoisessa, että aamu oli aika raikas ja varusteita oli puettava päälle ihan kotimaan malliin. Autossa toki pääsi helpommalla...










Hille ja Pekka tiesivät sunnuntain reitistä ennakkoon sen verran, että maisemien katselun kannalta meidän kannatti pysyä poissa Interstate 82:lta.Niinpä lähdimmekin suunnistamaan Yakiman jälkeen US Highway 410:lle, joka veikin meidät ihan uudenlaisiin maisemiin.

Näytä CCR 2011 Sunnyside WA - Seatac WA suuremmalla kartalla

Ensin ajettiin laaksossa, josta toki näkyi kohtalaisia kukkuloita...

...ja sitten kukkuloille alkoi ilmestyä puita...

...kunnes metsää oli yhtä tiheässä kuin kotomaassa konsanaan. 

Vuoretkin alkoivat taas kasvaa ja nyt niiden huipulla näki taas luntakin.. 

Ja sitten taas poseerattiin. .. 

...ja kuvattiin maisemia, jotka eivät kauheasti vaikkapa Sveitsiä hävenneet. Pikku hiljaa alkaa ymmärtää amerikkalaisia siinä suhteessa, että heillähän on omassa maassaan lähes kaikki maailman luonnonähtävyydet. No, ehkä kunnon sademetsä / viidakko puuttuu, mutta jossain Floridan Evergladesilla pääsee kyllä lähelle sitäkin tunnelmaa. Autiomaita on joka lähtöön, järvimaisemiakin löytyy, vuoristoja on esim tällä reissullakin kaluttu ihan kyllästymiseen asti.




Kuvassa näkyvää tietä pitkin tuli muuten aika pian kuvauspaikalle pysähtyimisen jälkeen alaspäin pari moottoripyörää, joista toisen tunnistin BMW K 1200 RS:ksi. Puolisen tuntia myöhemmin ajaessamme mäkeä ylöspäin näkyi tien sivussa musta BMW:n sivulaukku. Pekka poimi sen talteen ja veimme sen muutama sata metriä ylöspäin tien kiviaidan päälle, josta se näkyy kummastakin suunnasta mahdollisesti tuleville etsijöille.

Matkamme varrelle sattui myös Washingtonin osavaltion korkein huippu eli Mt Rainier.

Tästä löytyy vuoresta lisätietoja. Sen korkeus on 4392 m, se on koko Yhdysvaltojen (poislukien Alaska) lumipeitteisin vuori ja kaiken lisäksi yksi maailman vaarallisimmista tulivuorista juuri tuosta suuresta jäätiköstään johtuen.

Labor Day -viikonloppu oli saanut suuret kansanjoukut liikkeelle ja tälläkin huoltsikalla meni hyvä tovi tankkausvuoroa odotellessa. Lisäkuvion hommaan toi vielä se, että bensamittarit olivat perinteisen mallisia eikä luottokortilla toimivia ja kassalle piti ensin käydä jättämässä kortti tai riittävän iso seteli pantiksi ennenkuin mittari aukesi.

Iltapäivällä yhden jälkeen olimme jo määränpäässämme Seatac Innissä. Tuo "Seatac" on oma kaupunki Seattlen ja Tacoman välissä ja kaupunki on yksinkertaisesti nimetty nappaamalla kummankin kaupungin kolme ensimmäistä kirjainta ja yhdistämällä ne. Myös alueen lentokenttä sijaitsee täällä mallia Helsinki-Vantaa. Motellinkin olimme poimineet juuri tuon lentokentän läheisyyden takia. Hintakin oli sangen kohtuullinen eli n. 65 taalaa / huone.

Saimme sujuvasti motellihuoneen ja kävin pikaisesti suihkussa ja sen jälkeen suuntasimmekin Hillen ja Pekan autolla syömään ja ostoksille hotellin respasta saamiemme koordinaattien perusteella.

Syömässä käytiin taustalla näkyvässä "The Old Spaghetti Factoryssä", joka on italialaisruokaan erikoistunut ravintolaketju.

Annokset olivat taas ihan rekkamiesluokkaa. Oma salaattini oli kylläkin liikaa pyöritelty Parmesanissa, Blue Cheesessä ynnä muussa suolaisessa, joten tuo ei kokonaan uponnut...

(Irjan mielestä liian lyhyeksi jääneen) ostosreissun jälkeen Hille ja Pekka heittivät meidät vielä takaisin hotellillemme ja Mirjan ja Irjan kapsäkit muistettiin ottaa pois autosta. Sen jälkeen Hille ja Pekka lähtivät jatkamaan matkaansa suuntanaan Tillamookin kaupunki Oregonissa, jossa heillä asuu sukulaisia. Tässä yhteydessä pitää vielä lausua suuret kiitokset Hillelle ja Pekalle viitseliäisyydestään ajaa autolla mopoilijoiden perässä ihan pelkän parin matkalaukun takia. No väittivät, että kyllähän he olisivat muutenkin, olimmehan me sentään niin hyvää seuraa ;-) Ja ainakin maisemat olivat hienoja!

Karin ja Mirjan saapuminen Seataciin meni aika myöhälle. Heillehän jäi ajomatkaakin yli tuplasti meihin verrattuna vaikka pääosin Interstatea pitkin ajoivatkin. Illalla kävimme vielä porukalla katsomassa kun Mirja ja Kari nauttivat illallista hotellimme naapurissa sijainneessa Denny's ketjuravintolassa. Me olimme Irjan kanssa vielä kylläisiä iltapäivän italialaisruuasta. Tyttöjen lento New Yorkin kautta Helsinkiin lähtisi aamuseitsemän jälkeen joten tiedossa oli aikainen herätys. Rouvat hermoilivat hieman muutenkin yksin (tai siis kaksin) matkustamistaan eikä asiaa hirveästi auttanut meidän miesten varoittelut siitä, että eivät sitten aamuyöllä lähtiessään kolistelisi liikoja jotta meidän unemme ei häiriintyisi...