Näytä CCR 2011 Crescent City CA - Cloverdale CA suuremmalla kartalla Tähän astiset pari päivää oli ajeltu US highway 101:stä, joka kulkee rannikkoa myöten sekä tietysti lukemattomien pikkukylien läpi. Matkanteko ei vältämättä ole erityisen ripeää eli noin tuhanteen kilometriin oli saatu jo menemään kaksi päivää. Toki, jos tavoitteena olisi ollut vain siirtyä nopeasti pohjoisesta etelään, olisi tarjolla ollut tietysti Intersate 5, joka kulkee pidemmällä sisämaassa.
Keskiviikko valkeni Crescent Cityssä yhtä harmaana kuin edellispäivä päättyi. Mieli teki käydä respavirkailijalle kuittaamassa, että missäs se kuuluisa kirkas aamu on, jota varten se merinäköalasviittikin vuokrattiin? Tiskillä oli kuitenkin eri kaveri kuin illalla, joten annettiin kuittailujen olla. Olimme edellispäivänä saapuneet sen verran ajoissa, että mopomme saivat parkkipaikan hotellin sisäänmenokatoksessa. Kaikille ei tilaa löytynyt, mutta eipä yöllä kyllä ollut satanutkaan, joten lähinnä pääsimme liehuttamaan Suomen lippujamme pääsisäänkäynnin molemmin puolin.
Tämän päivän urakkana oli tutustua kuuluisiin punapuumetsiin, joita on sentään vielä jäljellä Pohjois-Kaliforniassa ja Oregonissa. Opimme myös, että tuo tämän tästä meistä kiusannut sumu on punapuiden menestymisen kannalta keskeinen tekijä. Puu pystyy nimittäin imemään kosteutta suoraan sumusta.
Heti alkumatkasta Crescent Citystä etelään highway 101 oli remontissa ja me jumituimme jonoon seisomman kun tiellä oli vain yksi kaista käytössä. Ja lämmöt alkoivat nousta muuallakin kuin Wingin koneessa, koska oltiin jo päästy sen verran pois rannan sumusta ja viileydestä. Onneksi tuossa ei seisty kuin alle kymmenen minuuttia.
Sitten päästiin ajamaan punapuiden siimekseen! Valokuva valehtelee, äkkiä kuvittelisi, että eihän nuo puut ole kuin meikäläisä mäntyjä...
Koetimme hiukan töniä niitä kumoon, mutta olisi tarvittu muutama ukko lisää...
Puun läpikin piti käydä ajamssa kun joku oli kalvanut yhden puun tyveen autonmentävän reiän, mutta puu tuntui olevan edelleen hengissä. Tai voihan olla, että se jo voi huonommin, mutta kun nuo mokomat saattavat elää parikin tuhatta vuotta, niin muutoksenkin huomaamiseen voi kulua kymmeniä vuosia.
Välillä noustiin taas sumupilven yläpuolelle ja ihmeteltiin merinäköalaa, jossa veden sijasta tarjolla olikin vain valkoista pumpulia.
Vielä oli matkaa San Franciscoon. Välillä 101:nen muuttui nelikasitaiseksi ja erkaantui rannasta enemmänkin.
Ja sitten oli taas kuuma. (Noin 33 C) Tuo vaatteiden edestakaisin serpominen alkoi jo välillä käydä työstä.
Yhdellä vaatteenvähennystauolla pysähdyimme vahingossa mahtavan karhunvatukkapensaan viereen.
Mitä mustempi sen kypsempi. Mutta olivat erittäin haastellisia poimia kun piikkejä oli joka puolella. Kunnollisessa nahkahaalarissa tuo poiminta saattaisi olla vähemmän tuskallista.
Ja taas puolentoistatunnin kuluttua oli sumu hiipinyt maisemaan ja vaatetta oli taas lisättävä.Tässä saatiin dokumentti tuosta kuuluisasta Highway ykkösestä, joka kylläkin jäi kirkaasti kahden vähän vahingossa löytämääme tien (Hwy 20 ja Hwy 128) varjoon.
Näilläkin nurkilla on näköjään ollut sen verran suomalaisia, että on oma nimikkotiekin saatu.
Highway 128 ei sentään ollut niin mutkainen kuin kuuluisa Hwy 129 Tennesseessä (Dragon Tail) mutta hieno tie tämäkin jätitläispuiden siimeksessä kulkeva väylä oli.
Kun punapuumetsä loppui, oltiinkin jo Sonoman viinialueella.
Viinitiloja oli tasaisin välimatkoin ja aika monet nimet (ei kylläkään tämä) olivat olivat italialaisperäisiä. Tähtäsimme illaksi Napaan eli Napa Valleyhin, mutta kun ilta alkoi jo hämärtyä ja nämä Sonoman maisematkin olivat riittävän toscanamaisia, jäimmekin Cloverdalen pittoreskiin pikkukaupunkiin. Kaupunki oli ilmeeltään sangen epäamerikkalainen siinä mielessä, että keskustassa oli leveät jalkakäytävät, paljon istutuksia ja autoväylätkin olivat sangen kapeita.
Kävelimme noin kymmenisen minuuttia meksikolaiseen La Hacienda -ravintolaan, jossa söimme maittavan illallisen. Nyt oltiin muuten jo siinä osassa Yhdysvaltoja, jossa eteläisen rajan takaa laillisesti ja laittomasti saapuneet siirtolaiset pitävät osavaltion pyörät pyörimässä. Espanjan kielestä uhkaa muutamassa vuodessa tulla jo enemmistön kieli Kaliforniassakin.
Huoneen saimme Best Western-ketjun Cloverdale Inn -motellista.
Viimeisen päivän rypistys San Franciscoon jäi aika sopivaksi eli reilusti alle sataan mailiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti